TIEDOTE: Maan ystävät vaatii tukijoille pääsyä suljetulle Hanhikivenniemelle nälkälakossa olevan aktivistin auttamiseksi

Maan ystävät -järjestö vaatii, että Fennovoima sallii humanitaarisen avun toimittamisen ja median pääsyn Pyhäjoen Hanhikivenniemelle, jossa puussa oleva aktivisti on lauantaista lähtien ollut nälkälakossa ilman näkö- ja puheyhteyttä maahan.

Aktivisti on ollut yksin puumajassa tiistaista 15.9. asti, kun poliisi yritti häätää Hanhikivenniemellä huhtikuusta lähtien toimineen protestileirin. Hyökyaalto-verkoston mukaan aktivisti aloitti nälkälakon siksi, että vartiointiliikkeet Arlia ja G4S ovat estäneet yhteyden ottamisen ja tuen toimittamisen hänelle. Verkoston mukaan vartijoilla ei ole puhe- tai näköyhteyttä 20 metrin korkeudella olevaan aktivistiin, eivät he siten voi taata hänen turvallisuuttaan.

”Fennovoiman on lopetettava välittömästi hengenvaarallinen pelinsä Hanhikivenniemellä”, Tiina Prittinen Maan ystävien ydinvoimatoimintaryhmästä toteaa.

Protestileiri jatkaa toimintaansa aidatun alueen ulkopuolella. Maan ystävät järjesti kesäkuussa oman Parempaa virtaa -leirinsä Hanhikivenniemellä, johon sisältyi energia-aiheisia luentoja sekä tempauksia alueen suojelemiseksi valmistelevilta rakennustoimilta.

”Kamppailu Fennovoimaa vastaan jatkuu niin kauan kuin voimalaa yritetään rakentaa. Yhtiöllä on vielä monta estettä edessä: ydinjätteen loppusijoitus on ratkaistava kesään 2016 mennessä, turvallisuusselvitykset ovat olleet tähän saakka puutteellisia ja kotimainen omistajuus saattaa vielä pudota alle vaaditun 60 %”, Prittinen sanoo.

Lisätietoa:
Maan ystävien ydinvoimatoimintaryhmä
Tiina Prittinen
puh. 040 554 8869
tiina.prittinen@maanystavat.fi

Hanhikivenniemen protestileiri
puh. 046 598 1080
hyokyaalto@riseup.net

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “TIEDOTE: Maan ystävät vaatii tukijoille pääsyä suljetulle Hanhikivenniemelle nälkälakossa olevan aktivistin auttamiseksi

  1. Hello. Fantastically polite net site!! Man .. Excellent .. Brilliant .. I’ll bookmark your website and engage the feeds ad17niotally…I&#82di;m glad to find several useful communication here inside the post. Merit for sharing..

    Tykkää

  2. Share / Jaa vapaasti:

    Solidarity to activist in hunger strike in Hanhikivi, Pyhäjoki, Finland
    Tuenilmaus Hanhikivellä nälkälakon aloittaneelle aktivistille

    Here is a message in Finnish and English that you can spread and send to people you think can influence. The regional police in charge is Arto Autio and there is recently a civil cervant -type of ”nuclear police” called Jorma Pöykkö that are responsible of this area of work. You can write them antti.autio(at)poliisi.fi and jorma.poykko(at)poliisi.fi. Also the Fennovoima construction manager has earlier promised to keep activists safe jorma.sipilainen@fennovoima.fi

    Alla on suomen- ja englanniksi viesti, jota voi levittää mahdollisille ihmisille ja verkostoille, jotka haluavat vaikuttaa asiaan ja lähettää vastuullisille poliiseille Oulussa antti.autio(at)poliisi.fi and jorma.poykko(at)poliisi.fi sekä Fennovoiman rakentamisjohtajalle jorma.sipilainen(at)fennovoima.fi, joka on aiemmin luvannut turvata aktivistien turvallisuuden.

    ***

    Tuenilmaus Hanhikivellä nälkälakon aloittaneelle aktivistille
    Ekoanarkistien verkosto Hyökyaalto (hyokyaalto.net) ilmoittaa, että poliisin häätöoperaation jälkeen alueelle jäänyt aktivisti on puussa ilman muonaa. Aktivisti on ilmoittanut aloittaneensa lauantaina 19.9. nälkälakon.

    Olemme kaikki yhteisöllisesti vastuussa tuon aktivistin terveydestä. Vaadimme vettä, ruokaa ja lämpimiä vaatteita Hanhikiven niemellä mökkialueella yksin protestoivalle aktivistille. Lisäksi vaadimme, että alueelle päästetään puolueettomia toimittajia todistamaan tilannetta ja haastattelemaan puussa olevaa aktivistia.

    Alueen poliisi ei ole velvollinen pitämään Fennovoiman avustajana ihmisiä Hanhikivenniemen alueelta pois, mutta on vastuussa mikäli aktivistin terveydentilassa tapahtuu peruuttamattomatonta.

    Solidarity to activist in hunger strike in Hanhikivi, Pyhäjoki, Finland
    Eco-anarchist network Hyökyaalto (hyokyaalto.net, in Finnish) informs, that after police eviction operation the activist left in the peninsula road construction area is without food. Activist says she/he has started hunger strike on Saturday 19th September.

    We are all responsible as a community of the health of the activist. We demand, that water, food and warm clothing is given to the one person alone in the Hanhikivi peninsula cottage area. In addition we demand, that objective journalists are let to the area to witness the situation and to interview the person in the tree.

    The regional police is not obliged to assist Fennovoima keeping people away from the cape, but is responsible if something irreversible happens in the health of the activist.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s