Parempaa virtaa! -tapahtuma keräsi ihmisiä Fennovoiman työmaan tuntumaan

Osana ydinvoimakriittistä  Parempaa virtaa! -tapahtumaa on tänään kokoonnuttu Hanhikivenniemelle johtavalle tielle osoittamaan mieltä Fennovoiman ydinvoimalahanketta vastaan. Paikalla on ihmisiä niin lähialueilta kuin Etelä- ja Pohjois-Suomesta ja Lapistakin.

Parempaa virtaa! – Keskustelua ydinasioiden äärellä -tapahtumaviikonloppu alkoi perjantaina Raahen työväentalolla järjestetyllä seminaarilla, jossa käsiteltiin kaivoksiin ja ydinvoimaan Raahen seudun ympäristöön ja talouteen vaikuttavia kysymyksiä. Seminaariin osallistunut, Fennovoimaa alusta asti seurannut asiantuntija Jari Natunen varoittaa, että sähkön hinnan odotetaan pysyvän Fennovoiman takuuhintaa alhaisempana.

”Kunnat lähtivät Fennovoimaan mukaan laput silmillä, puolueiden ja hankkeella rahastavien sähköyhtiöiden johtajien suosituksella, kun taas kaupalliset toimijat tekivät riskiarviot ja jättivät hankkeen. Riskit ovat niin isoja, että kukaan ei voi tietää, kuinka paljon Raahen kaltaiset kunnat joutuvat vielä maksamaan”, Natunen toteaa.

Tapahtuman taustalla oleva verkosto muistuttaa, että vaikka ydinvoimalahanke on osoitettu monin tavoin kyseenalaiseksi, niin poliittinen tuki hankkeelle on pysynyt vankkumattomana. Mielenosoittajat kannustavat ihmisiä pohtimaan mahdollisia toimintakanavia hankkeen pysäyttämiseksi. Tutkija Maarit Laihonen muistutti seminaarin puheenvuorossaan, että monia tärkeitä ja hyviä yhteiskunnallisia yhteiskunnallisia muutoksia on aikaansaatu ruohonjuuritason vastarinnalla.

Sunnuntaina tapahtuma jatkuu Raahen työväentalolla kaikille avoimella tulevan toiminnan ideointityöpajalla.

Lisätietoja:
0466395022
parempaavirtaa@riseup.net

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s