Loppu Fennovoiman uhkapelille! – Mielenosoitus 29.6.2016

Loppu Fennovoiman uhkapelille! -mielenosoitus Helsingissä

(in English below)

Kuka ottaisi Pyhäjoelle kaavaillun ydinvoimalan ydinjätteet seuraavaksi 100 000 vuodeksi? Kesäkuun 2016 piti olla jälleen uusi virstanpylväs ydinvoimalayhtiö Fennovoiman tarinassa, kun yhtiön oli määrä kuun loppuun mennessä ilmoittaa jätehuoltosuunnitelmistaan. Fennovoima kuitenkin epäonnistui tavoitteessaan solmia sopimus Posivan kanssa ydinjätteiden sijoittamisesta Eurajoen Onkaloon ja on ilmoittanut julkisuuteen, että paikka ei ”missään tapauksessa ratkea nyt kesällä”.

Odottaako Posivaa nyt samankaltainen ministeritason painostus, joka viime kesänä sai Fortumin lähtemään mukaan osakkaaksi Fennovoimaan? Vai käynnistääkö kroatialaisista bulvaaneistaan, miljoonan euron palkkarästeistään ja viivästyneistä lupahakemuksistaan tunnetuksi tullut Fennovoima jälleen uuden uhkapelin ydinjätteensä loppusijoittamiseksi johonkin Suomen kuntaan?

Marssimme keskiviikkona 29.6. osoittaaksemme, että olemme saaneet tarpeeksemme Fennovoiman taloudellisten, poliittisten ja teknisten riskien leimaamasta ydinvoimalaprojektista! Kokoontuminen klo 13 Narinkkatorilla, josta jatkamme ilmoittamaan viestimme työ- ja elinkeinoministeriöön.

pelastetaan pyhäjoki
Järjestäjinä:
Maan ystävien ydinvoimatoimintaryhmä
Naiset Rauhan Puolesta
Naiset Atomivoimaa Vastaan
Tukijoina mukana myös:
Suomen Luonnonsuojeluliitto

Greenpeace

Luonto-Liitto

Huom!

Tampereelta järjestetään yhteiskuljetus mielenosoitukseen, jos saamme tarpeeksi osallistujia. Ilmoittautukaa mahdollisimman pian osoitteessa: ydinvoima (at) maanystavat.fi. Bussikyydin hinta on 15 euroa.

 

https://www.facebook.com/events/1031041273654149/

Hyvä muistaa…

* Säteilyturvakeskus STUK on ilmoittanut olevansa huolissaan Fennovoiman ydinvoimalahankkeen turvallisuuskulttuurista ja vaatii yhtiöltä avoimempia johtamiskäytäntöjä sekä lisäselvityksiä ydinvoima-alan osaamisesta ja kokemuksesta.

* Niin Helsingin Sanomien kuin ympäristöjärjestö WWF:n toteuttamien kyselytutkimusten mukaan vastaajista Suomessa vain kolmasosakannattaa ja puolet vastustaa Fennovoiman ydinvoimalaa Pyhäjoelle.

* Kritiikkiä Fennovoimaa vastaan on pyritty vaientamaan kaikilla tasoilla. Vuosien ajan Fennovoimaa koskeviin valitus- ja lausuntoprosesseihin osallistuneet ydinvoiman vastustajat ovat joutuneet toteamaan demokraattisten vaikutuskanavien hyödyttömyyden Fennovoiman taustalla olevien poliittisten voimien edessä. Pyhäjoen päättäjät ovat kolmasti estäneet kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisen Fennovoimasta.

* Jo nyt tappiolliseksi todettu ydinvoimalahanke ei toteutuisi ilman kuntien veronmaksajien rahoitusta. Yksityiset sijoittajat ovat joko jättäneet Fennovoiman (kuten S-ryhmä) tai pyrkivät siitä eroon (kuten Kesko ja Valio). Ostajia osakkeille ei vai löydy. Sopimukset osakkaiden kanssa on suunniteltu niin, ettei hankkeesta noin vain lähdetä.

* Voimalan pääsuunnittelijan, Rosatomin tytäryhtiö Atomproektin työmailla Sosnovyi Borissa sekä Valko-Venäjällä Ostrovetsissa on sattunut onnettomuuksia, jotka ovat liittyneet kiirehtimiseen ja huolimattomuuteen. Kokonaisen seinän verran, 1200 tonnia painavaa teräsrakennetta romahti vuonna 2011 Sosnovyi Borissa. Samalla työmaalla vuonna 2015 heinäkuussa putosi 70 tonnia painava suojaputkirakennelma reaktoriin aiheuttaen vaurioita. Tänä vuonna huhtikuussa betoniraudoitukset romahtivat Valko-Venäjän Ostrovetsissa betonivalutyössä liiallisen kiirehtimisen seurauksena.

 

——————————————–

Stop the Risky Game of Fennovoima! -demonstration in Helsinki

Who would take the nuclear waste of the NPP project envisioned in Pyhäjoki for the next 100 000 years?

June 2016 should have been – once again – a landmark in the story of Fennovoima, – by the end of the month – the company should have announced the plans concerning the final disposal of it’s nuclear waste.

Fennovoima’s deal with Posiva to bury it’s nuclear waste in ’the cave’ of Onkalo has failed, and Fennovoima has announced in it’s press release that the location for final disposal will not be solved during this summer by any means.

Is Posiva going to experience the similar kind of ministry level political pressure that forced energy company Fortum to join Fennovoima? Or will this project – known from Croatian postbox company Migrit, with it’s un-payed salaries of million euros, and permission application delays– start a new risky game of final disposal of nuclear waste in some municipality of Finland?

On Wednesday 29th of June, we will march to show that we’ve had enough of the nuclear power project! It is economically, politically and technically dangerous! At one o’clock we will gather on Narinkkatori from where we will start our march to the Ministry of Employment and Economics with our message.

Organisers:

Friends of the earth’s group on nuclear power
Women for Peace
Women against Nuclear Energy

With us are also:
Greenpeace
The Finnish Association for Nature Conservation (FANC)
The Finnish Nature League

https://www.facebook.com/events/1031041273654149/
ydinvoima(at)maanystavat.fi

It is good to know as well that…

*Radiation and Nuclear Safety Authority in Finland (STUK) has announced that it is concerned about the security culture of the nuclear power project, Fennovoima. It requires open management practices and detailed reports about knowledge and experience on nuclear energy.

*According to the public opinion polls made by Helsingin Sanomat and WWF; only 1/3 support the project and half are against.

*The critical voices have been silenced on all levels. For many years, the people who have been resisting this project by using democratic channels have experienced frustration. Three times local politicians in Pyhäjoki have denied calls for referendums the nuclear issue.

*This unprofitable NPP project could not exists without the support of tax payers. Private investors have either left the project (eg: S-group) or are trying to abandon it (eg: Kesko and Valio). It is impossible to find investors. Contracts are designed to make divestment from Fennovoima very difficult.

*Negligence and omissions have led to accidents on the work fields of the main designer of Fennovoima (Atomproekt, daughter company of Rosatom) in Sosnovyi Bor (Russia) and Ostrovets (Belarus). This year in Ostrovets, metal construction was crushed during concrete casting. In 2011, in Sosnovyi Bor a 1200 ton metal construction collapsed. At the same site, in July 2015, a 70 ton tube construction caused damages when it dropped into the reactor.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s