TIEDOTE: Ydinvoiman vastustajat pysäyttäneet työt Fennovoiman työmaalla

Tiedote 15.6.2015
Vapaa julkaistavaksi heti

Maan ystävät ry
Hyökyaalto-verkosto

Ydinvoiman vastustajat pysäyttäneet työt Fennovoiman työmaalla

Kymmenet ydinvoiman vastustajat ovat pysäyttäneet työt Fennovoiman tie- ja aitatyömaalla Pyhäjoen Hanhikivenniemellä varhain maanantaiaamuna. Toimilla halutaan hidastaa töiden etenemistä ja kyseenalaistaa paitsi Pyhäjoen ydinvoimalahanke, myös ydinvoiman tarpeellisuus yleisesti.

Aktio on osa Pyhäjoella järjestettäviä Parempaa virtaa ja Joukkovoima vastaan ydinvoima -leirejä. Aktioon osallistuu ihmisiä Maan ystävistä, Hyökyaalto-verkostosta ja Naiset Rauhan puolesta -liikkeestä sekä muita leiriläisiä. Leireille osallistuu toimijoita Suomen lisäksi Ruotsista, Saksasta, Venäjältä ja Italiasta.

Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa on nähty vuosien varrella useita kyseenalaisia toimenpiteitä niin yhtiön itsensä kuin valtionhallinnonkin taholta. Näistä räikeimpänä voi nähdä periaatepäätöksen, jonka hallitus ja eduskunta myönsivät Fennovoimalle ydinenergialain vastaisesti.

– Yhtiöllä ei ollut päätöstä hakiessaan tiedossa loppusijoituspaikkaa ydinjätteelle eikä hallinnassaan rakentamiseen tarvittavaa maa-aluetta, vaikka laki näitä edellyttää, katsoo leireille osallistuva Hanna-Maija Kukkohovi.

Moskovasta leirille saapunut ydinvoimainsinööri ja -aktivisti Andrei Ozharovski varoittaa prototyyppeihin liittyvistä ongelmista.

– Rosatomin ei pitäisi edes tarjota vientiin reaktoria, josta ei ole käyttökokemusta ja joka on olemassa ainoastaan paperilla. Suomi toistaa samat virheet kuin Olkiluoto 3:ssa tilatessaan ulkomaiselta toimittajalta laitoksen, jota ei ole koskaan testattu.

Ydinvoima synnyttää lukuisia ongelmia uraaniketjun eri vaiheissa aina uraaninlouhinnasta loppusijoitukseen. Paitsi kasvihuonepäästöjä, ydinenergian tuotannossa aiheutetaan monenlaisia sosiaalisia ongelmia ja radioaktiivisia jätteitä.

Ydinvoimaloita halutaan rakentaa kestämätöntä kasvua ja kilpailukykyä varten, ei ilmaston suojelemiseksi.

– Ympäristökriisin ratkaiseminen vaatisi tuotannon ja kulutuksen sopeuttamisen planeetan sietokyvyn rajoihin, toteaa Angi Mauranen Maan ystävistä.

Lisätietoja:

parempaavirtaa [at] maanystavat.fi

Angi Mauranen (paikan päällä)
Maan ystävät ry
040 520 7537

Joukkovoima vastaan ydinvoima -leiri
046 628 6768
fenstop [at] riseup.net

Andrei Ozharovski (paikan päällä)
041 7048 864 (Russian, English)

http://parempaavirtaa.com
http://hyokyaalto.net

Fennovoiman vastainen Parempaa virtaa -leiri käynnistyy Pyhäjoella

Ydinvoimakriittinen Parempaa virtaa -leiri käynnistyy Pyhäjoen Hanhikivellä tänään maanantaina. Kaksi viikkoa kestävän leirin järjestäjinä toimivat Maan ystävät ry. ja Naiset rauhan puolesta -liike. Leiri vastustaa Fennovoiman ydinvoimalahanketta sekä yhtiön ratkaisua toteuttaa alueella metsähakkuita, vaikka maisematyöluvat eivät ole lainvoimaisia, voimalalla ei ole tarvittavia lupia ja pakkolunastusprosessi on vielä kesken.

– Voi sanoa, että Hanhikivenniemi on jo nyt Suomen lakien ulkopuolella: tieteellisesti tutkitut asiat eivät vaikuta päätöksenteossa, avohakkuu sallitaan maisematyönä, työmaalla kuvaaminen oikeuttaa ajamaan ihmisen päälle ja poliisi julkaisee kaivurikuljettajan näkemyksiä tiedotteessaan totuutena ilman tutkimista. Näyttää siltä, että vasta väkivallattomalla kansalaistottelemattomuudella saadaan oikeudenmukaisuutta ja ympäristöä turvattua, sanoo Tiina Prittinen Maan ystävien ydinvoimaryhmästä.

Ydinvoimaryhmän mukaan Pyhäjoen tilanne on erityisen akuutti pakkolunastusuhkailun ja Rosatomin osallisuuden vuoksi. Ryhmä korostaa, että hankkeen osakkaiden haalintatavat eivät herätä luottamusta ja taloudellisestikin ydinvoima on jäänyt jo uusiutuvien jalkoihin.

– Pyhäjoen Hanhikivenniemi ratkaisee monta tulevaisuuden suuntaa ympäristön, rauhan, talouden ja oikeudenmukaisuuden kannalta, ja jää näköjään kansalaisten vastuulle vaatia kestävä ratkaisu ilman uraanimyllyjä. Mitä enemmän ihmisiä käy paikan päällä, sitä enemmän saadaan keskustelua, malttia ja järkeä tilanteeseen, Prittinen toteaa.

Leirin tavoitteena on herättää ajatuksia siitä, miten erityisesti maaseudulla uusiutuva energian tuotantoa voitaisiin lisätä ja miten ihmiset voisivat itse tuottaa oman sähkönsä. Ohjelmassa on ydinvoimakriittisiä ja puhtaampia energiamuotoja käsitteleviä keskusteluja kansainvälisten ja paikallisten asiantuntijoiden ja aktivistien alustamana sekä työpajoja, taidetta ja tempauksia. Leirin alussa rakennetaan aurinkopaneeleja.

Osana eri puolilla Eurooppaa järjestettävää kestävän energian tapahtumaviikkoa (EU Sustainable Energy Week) järjestetään yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry:n kanssa launantaina 13.6. Pyhäjoen lukiolla kaikille avoin ydinvoimaa ja uusiutuvia energianmuotoja käsittelevä seminaari. Sunnuntaina 14.6. ja maanantaina 15.6. ja järjestetään Fennovoiman vastaiset mielenosoitukset. Torstaina 18.6. intialainen V.T. Padmanabhan luennoi aiheesta ”Intian kokemus VVER-reaktorityypin toimintavoista”.

Samaan aikaan Hanhikivellä on käynnissä jo huhtikuussa perustettu Hyökyaalto-verkoston Joukkovoima vastaan ydinvoima -leiri. Yhteensä leireillä, luennoilla ja paikalla tutustumassa odotetaan käyvän kymmeniä ihmisiä päivittäin.

Voit ilmoittautua leirille sähköisellä lomakkeella ososoitteessa: https://parempaavirtaa.com/ilmoittaudu-mukaan/ Lomakkeeseen vastaaminen auttaa meitä järjestelemään mm. majoitusta ja kimppakyytejä. Ilmoittautua voi myös suoraan sähköpostiimme parempaavirtaa@maanystavat.fi. Leirille voi halutessaan tulla vain osaksi aikaa.

Lisätietoa:
parempaavirtaa@maanystavat.fi
p. 0449655245

Parempaa virtaa leiri 8.-21.6. Pyhäjoen Hanhikivenniemellä
Ohjelma: https://parempaavirtaa.com/leirin-ohjelma/
Tietoa osallistujille: https://parempaavirtaa.com/leiri-info/
Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/851243948254782/
Valokuvia Hanhikivenniemeltä: https://www.flickr.com/photos/133701104@N04/

Hetkonen? on ilmestynyt!

Hetkosen etusivu.

Hetkosen etusivu.

Hetkonen? tuo esiin Fennovoiman hankkeesta niitä puolia, joita yhtiö ei itse tuo julki. Ydinvoimalahankkeelle on haettu hyväksyntää vakuuttamalla hanketta turvalliseksi, taloudellisesti kannattavaksi ja ilmastoystävälliseksi vaihtoehdoksi. Tässä lehtisessä tuodaan esiin seikkoja, jotka kyseenalaistavat näitä väitteitä. Lehtistä voi myös tulostaa ja levittää vapaasti eteenpäin!

Lataa Hetkonen? 1/2015 PDF:nä

Leirin tarkempi ohjelma julkaistu!

Päivitetty leiriohjelma PDF:nä!

Leirin ohjelma (päivitetty 3.6.2015)

8.6 Aurinkopaneelityöpaja
Info, tutustumista
Yhteiskyyti nro 1. saapuu
9.6. Yleistä tutustumista, infoilua
Meditaatiotyöpaja (Sini Pirinen)
10.6. Luonto eri aistien avulla tutuksi -työpaja (Lotta Suvinen)
11.6 Ruskean kullan kimallus – asiaa biokaasun mahdollisuuksista (Ritva Imppola)
Social Skills-työpaja (Heli Parkkonen ja Reetta Hanhikoski)
12.6 Fennovoima siivotaan Pyhäjoelta (Framtidsförespråkarna – Tulevaisuuden Tekijät)
Luento Fukushimasta (Pirkko Lindberg)
Väkivallaton kansalaistottelemattomuus -koulutus
13.6. Energiakäänne Pyhäjoella -luentopäivä (ks. lisätiedot alla)
14.6 Mielenosoituspäivä
15.6 Mielenosoituspäivä
Mielenosoituspäivien fiilisten purkua
16.6 Dragon Dance Theatren työpajoja (myös 17.6 – 19.6?)
Ympäristökatastrofi vai yhteiskunallinen muutos (Olli Tammilehto)
17.6. Ydinvoima ja ilmastonmuutos (Olli Tammilehto)
Euroopan turhat megaprojektit ja niidenvastaiset kamppailut (Angi Mauranen)
18.6 Pysäytetyt ydinvoimahankkeet maailmalla (Olli Tammilehto)
Ympäristötaidetyöpaja (Lotta Suvinen)
Dokumenttielokuvanäytös keskustassa?
19.6 Juhannusaatto. Juhlat
20.6 Keskustelu: Mitä leirin jälkeen
21.6 Siivous, leiri loppuu

Ohjelmaan voi tulla muutoksia. Leirin aikataulu on melko joustava, joten tilaa on vielä spontaaneille työpajoille ja keskusteluille.

Energiakäänne Pyhäjoella -luentopäivän ohjelma:

Energiakäänne Pyhäjoella
Pyhäjoen lukion auditorio klo 10-16
Järjestää Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry. ja Maan ystävät ry
Puheenjohtaja: Esko Saari

10-11 Järjestötori (ilmoittaudu viim. 4.6. parempaavirtaa@maanystavat.fi)
11-12 Aurinkovoima, Diplomi-insinööri Alpo Kekkonen
(suomi, englanti) (tulkkaus ruotsi?)
12-13 Uusiutuvien lähitulevaisuuden näkymät, emeritusprofessori Jouko
Korppi-Tommola (suomi, englanti) (tulkkaus ruotsi?)
13-13.30 Järjestötori ja buffet aulassa (kahvia, teetä, suolaista, tulot leirien hyväksi)
13.30-14.30 Christine Anvegård (ruotsi, englanti) (tulkkaus suomi?)
14.30-15.30 Andrey Ozharov

Lataa Energiakäänne Pyhäjoella -luentopäivän ohjelma PDF:nä tästä!

Tietoa puhujista:

  • Emeritusprofessori Jouko Korppi-Tommola kertomassa uusiutuvien energiamuotojen lähitulevaisuuden mahdollisuuksista.
  • Andrey Ozharovsky. Ydininsinöörin koulutuksen omaava, moskovalainen Ozharovsky on toiminut Bellona-järjestössä ja osallistunut ydinvoimaloiden ympäristövaikusten arviointien analysointiin ja kritisointiin. Ozharovsky on osallistunut tutkimusprojekteihin ja tukenut useaa ydinvoiman vastaista ruohonjuurikampanjaa. Ozharovsky kertoo mm. Rosatomista, sen nykyisestä toiminnasta Venäjällä ja ulkomailla sekä sen poliittisesta toiminnasta.
  • Christine Anvegård MKG-järjestöstä (Miljöorganisationernas kärnavfallsgranskning eli MKG) kertoo mm. Ruotsin ydinjätteen säilytyksestä ja siihen liittyvästä kansalaisvaikuttamisesta.
  • Diplomi-insinööri Alpo Kekkonen kertoo aurinkosähkön kehityksestä ja kannattavan aurinkosähköjärjestelmän suunnittelusta. Kekkoselle on kertynyt pitkäaikainen kokemus ja näkemys aurinkosähkön mahdollisuuksista. Hän on suunnitellut ja toteuttanut ensimmäisen aurinkosähköjärjestelmänsä jo 1980-luvulla. Viime vuosina hän on työskennellyt energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiantuotantoon liittyvissä tutkimus- ja kehitystehtävissä.

Leirin alkupuolella järjestetään aurinkopaneelien rakentamiseen keskittyvä työpaja Alpo Kekkosen ohjaamana. Leiristä on tarkoitus tulla energiaomavarainen. Lisäksi tiedossa on verkostoitumista aktiivisten ympäristötoimijoiden kesken eri puolilta Suomea.

Leirin aikaan järjestetään kaikkien ydinvoimasta huolestuneiden ihmisten yhteinen tempaus “Uusiutuvan energian puolesta kävellen Oulusta Helsinkiin”, jonka tavoitteena on kesäkuun aikana kävellä Oulusta Helsinkiin viemään eduskuntatalolle huolestuneiden kansalaisten adressit ja terveiset. Kävelyn löytää Facebookista os: https://www.facebook.com/events/918201051566221/

In Finland, Nuclear Energy Company is Building without Construction License. Anti-nuclear activists are demanding Fennovoima stop destroying nature

ANNOUNCEMENT 18 MAY 2015

In Finland, Nuclear Energy Company is Building without Construction License
Anti-nuclear activists are
demanding Fennovoima stop destroying nature

Finland – unlike other EU countries – is building more nuclear power plants. This northern, sparsely inhabited country is eager to invest in an old fashioned and high risk energy source.  Finnish nuclear energy company Fennovoima made an agreement with Rusatom Overseas, which is the sub-company of the Russian state corporation Rosatom (1). They agreed to build a nuclear power plant on the coast of Bothnian Bay in the municipality of Pyhäjoki. According to the agreement, Rusatom Overseas will be supplying the reactor, and construction work will be implemented by sub-companies of Rosatom. The project is lacking investors, and doesn’t have a construction license to build the power plant. Many of the stakeholders have left the project.

One of the criteria for the construction license of the Hanhikivi plant is 60% Finnish-European ownership. Another Finnish Log Trailer 28.4.2015energy company, Fortum, was supposed to invest in Fennovoima with up to 15% ownership, but this is not necessarily going to happen. The decision of Fortum depends upon negotiations in Russia. Fortum is interested in significant shares of hydropower in Russia. Without Fortum’s share, Fennovoima will have significant problems. Fennovoima is supposed to submit an application for a construction license to build the Hanhikivi plant by July 1, 2015 (2,3). If this does not occur, the Finnish Parliamentary decision of 2010, in principle to build a nuclear power plant, will expire.

However, Fennovoima has started the preparatory construction work for the nuclear power plant. 94 hectares of forests have been cut on the coast of Bothnian Bay, and construction of a fence around the plant site is scheduled to be finished by the end of May 2015 (1,7,5). The company also aims to start construction of administration buildings and a harbor during the summer. Fennovoima is keen to complete this construction work even if the plant construction license is denied. The shore of the area is very shallow, which means that the construction of the harbor would demand vast dredging work and huge amounts of earthmoving. The company is planning to dig a sea channel – 2.4 kilometers long and 8 meters deep – which would destroy the landscape completely (6).

 

Heavy construction work completed with invalid permits

Environmental organizations and individuals have made several claims regarding all the permits on construction work for the possible power plant, but haven’t been able to stop the clear cut of forests or construction of a massive road for heavy machines. On April 16, Fennovoima signed a contract with waste management company Lassila & Tikanoja Biowatti to cut the forests. Stora Enso Metsä, a company previously contracted to cut the forest, pulled out from the project because the landscape permit was invalid due to the reclamations. Biowatti started the work immediately after signing the contract, and in two weeks the cutting was finished (5).

Fennovoima has applied for water permits for different purposes. One of the applications covers the construction of the sea channel, harbor, and cooling water intake. The decisions for the permits are expected to be made in the beginning of the summer. All the applications have been submitted with applications for preliminary permits. If the permits – including preliminary permits – are issued, Fennovoima is allowed to start the construction work even if claims regarding permits were made (6).Remember Fukushima 12.5.2015

 

Protest camp at the cape of Hanhikivi

Anti-nuclear activists from different parts of Finland and abroad have gathered on the cape of Hanhikivi to protest, follow the progress of the project, report the events and prevent the work with nonviolent direct actions. The protest camp has been going on since April 21, 2015. Activists have slowed down the work by sitting on trees, placing themselves in front of the machines and by locking themselves to the machines. Local people have also taken part in the protest – for example, by blocking the road from cutting machines and security cars. The support from the locals has been many-sided. Some locals have lent their cottages to activists, and have come to the camp sometimes to talk and bring food and clean water. Many curious people have also come just to see what is happening at the camp (8).

There are many cottages on the cape of Hanhikivi that are built by the locals for their retirement years. The locals have a deep emotional attachment to the area. The landscape is incredibly beautiful. It is impossible to understand how a place like this can be sacrificed solely for economic interests.

At the end of May 2015, Fennovoima is keen to occupy the area, even though the decision on expropriation is not valid due to a reclamation. The company has an advance possession permit and is using that to demand that the owners vacate their cottages by May 31. The judicial process related to the expropriation might last until next year. This is the first time in Finland when a private company is applying for expropriation of land and premises.

 
Leea Parhiala


References:
1. http://www.fennovoima.fi/en
2. http://www.hs.fi/kotimaa/a1430713140196
3. http://www.world-nuclear-news.org/NN-parliament-approves-Fennovoimas-amendment-5121401.html
4. http://www.adn.com/article/20141127/parliamentary-committee-greenlights-fennovoima-nuclear-plant-finland
5. http://yle.fi/uutiset/ydinvoimalatyomaa_parturoitu_paljaaksi__luvilla_ei_lainvoimaa/7963061?fb_action_ids=822891507758353&fb_action_types=og.shares
6. http://www.raahenseutu.fi/uutiset/1194977720769/artikkeli/fennovoiman+sataman+vesilupapaatos+valmistumassa.html
7. http://www.vihrealanka.fi/uutiset-kotimaa/hanhikiven-hakkuut-loppusuoralla-aktivistit-yh%C3%A4-paikalla
8. http://hyokyaalto.net/2015/05/02/antinuclear-resistance-in-pyhajoki-finland-join-the-struggle/

Järjestämme bussikyytejä leirille! Varaa paikkasi nyt!

Pyhäjoen ydinvoimaleireille järjestetään parhaillaan bussikyytejä. Helsingin suunnasta ovat lähdössä bussit seuraavina päivinä:

  • Helsinki-Tampere-Pyhäjoki 8.6 (meno. Voi nousta kyytiin Tampereelta.)
  • Helsinki-Pyhäjoki 11.6.-16.6 (meno-paluu)

Yhteiskyydit tulevat olemaan omakustanteisia, mutta maksut pyritään pitämään mahdollisimman alhaisina.

Bussikyydit voidaan järjestää vain, jos niihin ilmoittautuu tarpeeksi osallistujia. ILMOITTAUDU SIIS HETI tai viimeistään toukokuun aikana! Voit ilmoittautua mukaan kyyteihin leiri-ilmoittautumisen yhteydessä tai os. parempaavirtaa@maanystavat.fi.

Fennovoiman kiirehtimistä vastustava mielenosoitus protestoi Hanhikiven tietyömaalla.

kuva5-puskutraktori

Tiedote 15.5.2015, vapaa julkaistavaksi heti

Fennovoiman ydinvoimahanketta vastustava mielenosoitus protestoi yhtiön kiirehtimistä Hanhikiven tietyömaalla.

Toistakymmentä henkeä marssi tänään Fennovoiman tietyömaan läpi protestoidakseen yhtiön kiirettä edetä rakennustöissä. Paikalla oli ihmisiä sekä lähialueilta, Oulusta että Etelä-Suomesta. Tietyömaalle pysäytettiin yksi kaivinkone ja yksi kivikuorma-auto joidenkin henkilöiden kiivetessä niiden päälle, mielenosoituksen jatkaessa matkaa rauhalliseen tahtiin.

Mielenosoittajat pitävät Fennovoiman hanketta edelleen epävarmana. Rakentamislupa on jätettävä kesäkuu loppuun mennessä, eikä yhtiöllä ole edelleenkään vaadittua 60 prosentin suomalaisomistajuutta. Esimerkiksi Pietarsaaressa kunnanvaltuusto on käsittelemässä uudelleen hankkeeseen osallistumisen ja Fortumin kanssa uumoiltu sopimus vaikuttaa edelleen täysin epävarmalta.

Marssijat eivät pidä hyväksyttävänä Fennovoimalle myönnettyä alueen mökkien ennakkohaltuunottoa. Pakkolunastusprosessi on vasta alkamassa ja kestänee ensi vuoteen.
”On käsittämätöntä, että Fennovoima on ottamassa mökit haltuunsa jo ennen kuin sillä on edes edellytyksiä hakea ydinvoimalalle rakentamislupaa valtioneuvostolta.” hämmästelevät Raakel ja Toivo Kamutta, jotka saattanevat joutua luopumaan 50 vuotta sitten rakentamastaan mökistä toukokuun lopussa.

Yhteystiedot:

Taina Mäntykenttä:
+358 44 515 5776

Tiina Prittinen:
+358 40 554 8869

Hyökyaalto:
+358 46 628 6768 ,
hyokyaalto AT riseup.net
http://hyokyaalto.net

Leirin ohjelma päivitetty blogiin ja ilmoittautuminen avattu!

Parempaa virtaa -leirin nettisivuja on päivitetty. Uudet osiot löytää blogin yläreunasta välilehdistä.

  • Lisäsimme Leirin ohjelma-lehden, josta löytyy kurkkaus leirin tulevaan ohjelmaan. Jo varmistuneesta ohjelmasta mainittakoon luentoviikonloppu ja aurinkopaneelityöpaja!
  • Nyt löytyy Infoa leiriin tulijoille, josta voi lukea tarkemmat tiedot esimerkiksi sen, kuinka leirille pääsee ja  mitä kannattaa ottaa mukaan.
  • ILMOITTAUTUMINEN LEIRILLE ON AVATTU! Ilmoittautumislomake löytyy välilehdestä Ilmoittaudu mukaan!
  • Mikä leiri?-välilehti on muuttunut Parempaa virtaa -leiri -nimiseksi, ja siihen on lisätty lisää tietoa leiristä sekä syvemmin leirin järjestäjien näkemyksistä ja periaatteista.

Parempaa virtaa -leirin periaatteet

Miksi vastustamme ydinvoimaa?

Satojen tuhansien vuosien säteilevän perinnön jättävä ydinvoima on lähtökohtaisesti kestämätön energiantuotantoratkaisu. Voimaloiden tuottama ydinjäte tulee koskettamaan ihmistä ja muuta luontoa lukemattomien sukupolvien ajan, eikä missään säilytysratkaisuissa voida ottaa huomioon tänä aikana todennäköisesti hyvin radikaalisti muuttuvia tilanteita ja olosuhteita. Emme katso kenelläkään olevan oikeutta sälyttää näin laaja-alaisia kauaskantoisia riskejä niille, joiden ääntä ei asiassa kuulla tai voida kuulla.

Yhtään sen merkityksettömämpiä eivät ole ydinpolttoaineen hankkimisen aiheuttamat sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset. Uraanikaivokset pilaavat kokonaisia elinympäristöjä erityisesti globaalissa etelässä. Ydinvoiman tunnetuista ongelmista huolimatta sitä kannatetaan ”välttämättömänä siirtymävaiheen ratkaisuna” ja ”päästöttömänä vaihtoehtona” ilmastonmuutoksen uhkaamassa maailmassa, mutta maailman uraanivarantojen huvetessa ja malmien köyhtyessä hankinta tulee vaatimaan yhä enemmän toimenpiteitä ja energiaa.

Edelleen Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus vuonna 2011 osoitti, että edes kaikkein teollisesti kehittyneimmätkään parlamentaariset demokratiat eivät ole suojassa pahimmalta mahdolliselta skenaariolta. Kukaan ei voi taata voimalan turvallisuutta, mitä tulee inhimillisiin erehdyksiin, terrorismiin ja konflikteihin.

*

Ruohonjuuritason energiakäänne alkaa Hanhikivenniemeltä

Emme hyväksy uraanin kaltaisiin uusiutumattomiin energianlähteisiin nojaavaa energiapolitiikkaa emmekä myöskään Suomen eduskunnan päätöstä myöntää Fennovoimalle periaatelupa ydinvoimalan rakentamiseksi Pyhäjoen Hanhikivenniemelle. Emme odota mitään päättäjiltä, jotka puhuvat ”kansallisesta hankkeesta” salliessaan rakentaa ydinvoimalan tuottamaan energiaa teollisuuden tarpeisiin välittämättä hankkeen mittavista ja epätasaisesti jakautuvista ekologisista, taloudellisista ja poliittisista ongelmista. Solidaarisuutemme on näitä ongelmia esiin tuoneiden pyhäjokisten ja muiden ihmisten puolella, joiden ääni jäi päätöksentekoprosessissa kuulematta.

Tämän kaiken pohjalta katsomme osuvaksi protestoida Fennovoiman hanketta vastaan järjestämällä Hanhikivenniemelle voimalatyömaan kupeeseen leirin, jossa ruohonjuuritason liikkeen voimin jätämme ydinvoiman taakse ja siirrymme uusiutuviin energiamuotoihin. Teemme energiakäänteemme tietoisina siitä, että uusiutuviin perustuvat vaihtoehdot eivät nekään ole ongelmattomia ratkaisuja mitä tulee niiden valmistuksen ja käytön vaikutuksiin. Varsinkin väärin sijoitetut tuulivoimalat aiheuttavat linnustolle huomattavia häirintävaikutuksia ja törmäyskuolemia. Niin tuuli- kuin aurinkovoimakin edellyttää kestämätöntä kaivostoimintaa niihin vaadittavien metallien hankkimiseksi.

Uusiutuvien energialähteiden ongelmista huolimatta katsomme niiden silti olevan tarpeellisia kestävämmän maailman rakentamisessa. Tavoitteenamme ei ole sähkönkulutusjuhlan jatkaminen uusiutuvilla tuotettuna, vaan jo ympäristön kestävyyden asettamat rajat vaativat niin energian- kuin muun kulutuksen pienentämistä merkittävästi nykyisestä. Parempaa virtaa -leiri tavoittelee loppua nykymuotoiselle, ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin hinnalla taloudellisia etuja harvoille kasaavalle elämänmuodollemme.

*

Energiantuotannon haltuunotto on askel kohti omavaraisuutta

Ottamalla energiantuotannon kuten muunkin elämän välttämättömyyksien tuotannon omiin käsiimme otamme askeleita kohti maailmaa, jossa emme ole yhtiöistä riippuvaisia ja markkinoiden armoilla. Energian kohdalla tämä voi tarkoittaa esimerkiksi projekteja, joissa yhteisöt tuottavat omat sähkönsä yhdessä hankittujen aurinkopaneelien avulla.

Parempaa virtaa -leirillä omavaraisuuskysymyksiä niin energian kuin muun elämän edellytysten osalta käsitellään lukuisissa keskustelutapahtumissa ja työpajoissa. Tavoitteenamme on, että leirillä käydyt keskustelut muokkaavat maaperää myös jatkuvalle toiminnalle ja uusille aloitteille.

 

Teksti ja lisää tietoa leiristä löytyy myös nettisivujemme välilehdestä Parempaa virtaa -leiri.