Fennovoiman kiirehtimistä vastustava mielenosoitus protestoi Hanhikiven tietyömaalla.

kuva5-puskutraktori

Tiedote 15.5.2015, vapaa julkaistavaksi heti

Fennovoiman ydinvoimahanketta vastustava mielenosoitus protestoi yhtiön kiirehtimistä Hanhikiven tietyömaalla.

Toistakymmentä henkeä marssi tänään Fennovoiman tietyömaan läpi protestoidakseen yhtiön kiirettä edetä rakennustöissä. Paikalla oli ihmisiä sekä lähialueilta, Oulusta että Etelä-Suomesta. Tietyömaalle pysäytettiin yksi kaivinkone ja yksi kivikuorma-auto joidenkin henkilöiden kiivetessä niiden päälle, mielenosoituksen jatkaessa matkaa rauhalliseen tahtiin.

Mielenosoittajat pitävät Fennovoiman hanketta edelleen epävarmana. Rakentamislupa on jätettävä kesäkuu loppuun mennessä, eikä yhtiöllä ole edelleenkään vaadittua 60 prosentin suomalaisomistajuutta. Esimerkiksi Pietarsaaressa kunnanvaltuusto on käsittelemässä uudelleen hankkeeseen osallistumisen ja Fortumin kanssa uumoiltu sopimus vaikuttaa edelleen täysin epävarmalta.

Marssijat eivät pidä hyväksyttävänä Fennovoimalle myönnettyä alueen mökkien ennakkohaltuunottoa. Pakkolunastusprosessi on vasta alkamassa ja kestänee ensi vuoteen.
”On käsittämätöntä, että Fennovoima on ottamassa mökit haltuunsa jo ennen kuin sillä on edes edellytyksiä hakea ydinvoimalalle rakentamislupaa valtioneuvostolta.” hämmästelevät Raakel ja Toivo Kamutta, jotka saattanevat joutua luopumaan 50 vuotta sitten rakentamastaan mökistä toukokuun lopussa.

Yhteystiedot:

Taina Mäntykenttä:
+358 44 515 5776

Tiina Prittinen:
+358 40 554 8869

Hyökyaalto:
+358 46 628 6768 ,
hyokyaalto AT riseup.net
http://hyokyaalto.net

Mainokset

TIEDOTE: Pyhäjokisten ääni ohitettiin Fennovoima-hankkeessa

Tiedote 24.3.2015
Julkaisuvapaa heti

Pyhäjokisten ääni ohitettiin Fennovoima-hankkeessa

Maan ystävien ydinvoimaryhmä pitää törkeänä sitä, että paikallisten asukkaiden mielipidettä ei oteta huomioon, kun ydinvoimalahanketta ajetaan eteenpäin ja heidän maansa ja metsänsä tuhotaan.

Fennovoiman ydinvoimalahanke näyttää selvästi sen, millaiset ovat todelliset kansalaisen vaikuttamisen mahdollisuudet. Paikalliset asukkaat taistelevat ydinvoimalahanketta vastaan jo kahdeksatta vuotta. Lakiteitse – valituksia ja lausuntoja kirjoittaen – he ovat kamppailleet puhtaan ja luonnontilaisen Hanhikivenniemen puolesta. ”Tämä alkaa jo ahdistamaan: vaikka mitä tehtäisiin, niin aina meidät tyrmätään”, kommentoi pyhäjokinen Ritva Tuikkala. Myös kesänsä Hanhikivenniemellä viettävä Rakel Kamutta kertoi raskaasta työstä, jota he ovat tehneet tämän asian vuoksi: ”viime yönäkin kirjoitettiin (oikeuskansleri) Jaakko Jonkalle, (Carl) Haglundille ja (Jan) Vapaavuorelle”. Paikallisia ydinvoimalahankkeen vastustajia on myös käytännössä ajettu ulos valtuustosalista.

Näyttää vahvasti siltä, että Fennovoiman suunnitelmia ajetaan voimalla läpi lupa-asioista huolimatta. ”Päällimmäisenä on mielessä, että mennäänkö tässä lakia hipoen?”, pohtii Tuikkala. Hän kertoi myös tapauksesta, jossa yhtiön työntekijät olivat hänen tontillaan, rantakalliolla merkkaamassa Fennovoiman tulevan sataman paikkaa. Kävi ilmi, että työntekijät olivat olleet siellä luvattomasti. Kun asiasta tehtiin tutkintapyyntö, se ei johtanut kuitenkaan mihinkään. ”Ja tämä on vain esimerkki heidän toiminnastaan”, hän korostaa ja lisää: ”kun tämä on tämmöistä nyt, niin millaista se on tulevaisuudessa?”.

Mielivaltaisesta toiminnasta kertoo myös se, että metsää on kaadettu laajoilta alueilta ja massiivinen tietyömaa on käynnissä, vaikka vielä ei ole varmuutta siitä, tuleeko voimala toteutumaan. Yhtiö toimii maisematyöluvan turvin, mutta metsää oli hakattu jo ennen luvan myöntämistä. Huhtikuun loppuun mennessä halutaan hakkuita laajentaa noin viidesosalle Hanhikivenniemen pinta-alasta. Rakennusprojekti saa järkyttävää tuhoa aikaan erittäin harvinaisella maankohoamisrannikon luontotyypin alueella, joka on myös lajistoltaan monimuotoinen.

Fennovoiman toiminta saa tunteet liikkeelle ja se on Maan ystävien ydinvoimaryhmän mielestä täysin ymmärrettävää. Pyhäjokisten luottamusta on rikottu myös ottamalla pakkolunastus yhdeksi keinoksi, vaikka yhtiö väitti aiemmin toisin. Aito vaikuttamisen mahdollisuus pitäisi olla joka vaiheessa, mutta yksityisten kansalaisten ja yleishyödyllisten yhteisöjen lausunnot ydinvoimalan lupahakemusten heikkouksista on sivuutettu.

Hanhikivenniemellä on suuri tunnearvo ja sitä puolustetaan

Paikalliset kokevat, että he eivät hyödy hankkeesta mitenkään: ”Edes Fennovoiman tuottama sähkö ei tule meille. Ja työntekijät tulevat pääasiassa muualta, kuin Suomesta, toteaa Ritva Tuikkala. Hänen mukaansa ”hankkeesta ei ole muuta kuin haittaa: se pirstoo kylän, tuhoaa luonnon, menetämme virkistysmahdollisuudet, mökit ja rannan.” Tuikkala kertoo, ettei hänen ole tehnyt mieli mennä Hanhikivenniemen mökille tänä talvena, kun se tekee niin kipeää. Tulevaisuus myös pelottaa, kuten ”meren saastuminen, ydinlaskeuman mahdollisuus ja se, jääkö ydinjätekin tänne, kun sille ei ole löytynyt loppusijoituspaikkaa.” Hän toteaa myös, ettei ”sellaista rahamäärää ole, jolla mitenkään korvattaisi menetyksiä.” Kumpikaan haastattelemistamme paikallisista ei koe, että pystyisivät asumaan alueella, mikäli Fennovoiman hanke toteutuu.

Kaikesta huolimatta Pyhäjoella ei anneta periksi. ”On sellainen vahva tunne, että kyllä me tämä voitetaan!”, toteaa lopuksi Hanhikivenniemellä kesät viettävä ja alun perin lähikylältä, Parhalahdelta kotoisin oleva Rakel Kamutta. Tukea tulee myös muualta. Parempaa virtaa! -leirin järjestelyissä mukana oleva oululainen Tiina Prittinen on huomannut, että hankkeen epäoikeudenmukaisuuden aiheuttamaa ahdistusta tai raivoa ei kannata jäädä hautomaan, vaan koettaa kanavoida se positiiviseksi toiminnaksi yhteen kokoavissa järjestöissä tai muissa verkostoissa. ”On kaikkien aika vaikuttaa positiivisesti mutta jämäkästi tilanteeseen, jotta hanke ja hakkuut keskeytetään välittömästi. Nyt pitäisi vain tajuta muuttaa porukalla suunta uusiutuviin energiantuotantotapoihin.” Kesäkuussa Pyhäjoella järjestettävillä leireillä keskitytään uusiutuvien ja hajautetun energiatuotannon muotoihin ja mahdollisuuksiin sekä Hanhikivenniemen suojeluun.

Tiedustelut:

Maan ystävien ydinvoimaryhmä, Tiina Prittinen p. 040 5548869, tiina.prittinen [at] maanystavat.fi

Kuvamateriaali:

Hakkuu- ja tietyöalueilta sekä merenrannasta Hanhikivenniemeltä 21.3.2015 sekä maisematyölupa

Lähdetietoja:

Raahen kaupungin maisematyölupakuulutus (itse lupa lötyy em. dropbox-osoitteesta)

Parempaa virtaa! -leiri

Lausuntoja Fennovoiman ydinvoimalahankkeen YVA:an.